18 elokuuta 2009

Grillattuja jättikatkarapuja ja basilikarisottoa


Lainassa olleesta kirjasta Passione löytyi uusi risottotuttavuus ja risottojen suurena ystävänä tätä täytyi heti kokeilla. Kirjan ohje tosin oli mielestäni vaikeaselkoinen ja jotenkin hassua, että kaikki perusohjeet (esim. kastikkeet) on tehty hirvittävän suurille määrille, mutta sitten itse ruokaan niitä ei tarvitse kuin ihan vähän. Joten ohjetta on hieman sovellettu oman maun mukaan.

8 kuorittua jättikatkarapua

risottopohja:
2,5 dl risottoriisiä
1 salottisipulia
1 valkosipulinkynttä
5-7 dl kasvis- tai kalalientä
parmesaaniraastetta maun mukaan
1 rkl voita

basilikatahna:
1 puntti basilikaa
1 dl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

valkosipuliöljy:
valkosipulia
rypsiöljyä

Pane ravut pieneen astiaan ja lorauta päälle valkosipulilla maustettua öljyä ja anna maustua 1-2 tuntia (tai nopean kokin versio; osta valmiiksi valkosipulimarinoituja ravunpyrstöjä kaupasta).

Kuullota risottoa varten sipuleita oliiviöljyssä hetken aikaa.
Lisää joukkoon riisit ja kuullota hetki. Lisää lämmintä lientä pikkuhiljaa riisin joukkoon samalla sekoittaen. Lisää lientä, kunnes riisi on lähes kypsää, muttei liian kuivaa. Lisää lopuksi nokare voita ja raastettua parmesaania.

Basilikatahnaa varten ryöppää basilika nopeasti kiehuvassa vedessä. Sekoita basilika, öljy ja mausteet tehosekoittimessa. Ohjeen mukaan basilikatahnaa lisätään risottoon 1 rkl, itselläni taisi vahingossa hujahtaa koko tahna. ;)

Työnnä ravut halutessasi vartaisiin ja grillaa tai paista kuumalla pannulla ravut nopeasti. Tarjoa ravut risoton kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti