24 lokakuuta 2010

Key lime pie ja muita herkkuja


Kamala ruokabloggaaja, tämän blogin perusteella meillä ei ole syöty koko kesänä. ;) Meillä on vain matkusteltu (I wish). Edellisen Nyc-postauksen jälkeen kävin pyörähtämässä Orlandossa ja sieltä tuli tutuksi myös seuraava herkku, key lime pie eli limekakku. Monenlaista ohjetta löytyy tämän makean herkun tekoon, mutta päädyin lopulta tähän Stockmannin lehden versioon ja teko-ohjeita tarkensin eri ruokablogeista.

KEY LIME PIE

200 g grahamkeksejä (tai Digestivekeksejä)
n. 100 g margariinia
2 rkl (intiaanisokeria tai vaaleaa muscovado)sokeria

täyte:
4 limen mehu (1 dl)
2 tl raastettua limen kuorta
4 kananmunankeltuaista
1 prk (400 ml) kondensoitua maitoa (sokeroitu)

(marenki:
4 valkuaista
4 rkl tomusokeria)

Murenna keksit monitoimikoneessa. Lisää sulatettu rasva sekä sokeri ja sekoita. Kaada muruseos piirasvuokaan (24 cm) ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 175 asteessa vajaa 10 minuuttia. Jäähdytä.


Vatkaa keltuaiset kuohkeammaksi ja lisää kondensoitu maito ja vatkaa kunnes seos sakenee. Lisää limetin mehu ja kuoriraaste. Toimi nopeasti sillä massa kiinteytyy nopeasti. Kaada täyte piirakkapohjalle ja tasoita. Kakku on jo valmis näinkin, mutta sitä voi paistaa vielä 15 min 225 asteessa.


Viimeistele piirakka halutessasi marenkikuorutteella. Vaahdota puhtaassa kuivassa kulhossa valkuaiset. Kun vaahto on kiinteää lisää tomusokeri lusikallinen kerrallaan. Jatka vaahdottamista. Kun vaahto on kiinteää, on marenki valmis pursotettavaksi tai levitettäväksi piirakan päälle. (Itse käytin piirasta vielä marenkihunnun kanssa pikaisesti uunissa). Piiraan kanssa voi tarjota esim. vanilijajäätelöä.




Muutakin satunnaista leipomista on tullut harrastettua toisinaan. Yhteishyvän ruoka-lehdestä löytyi helppo piiras, jossa oli yksi oleellinen sana: kookos.

PÄÄRYNÄ-KOOKOSPIIRAKKA

n. 16 palaa

4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
200 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

pinnalle:
1 prk (400/230g) päärynäkuutioita mehussa

kuorrutus:
100 g margariinia
2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
4 dl kookoshiutaleita

Vatkaa munat, sokeri ja vanilijasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata rasva kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vuorotellen taikinaan sulatetun rasvan ja maidon kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pelille ja paista pohjaa 200 asteessa 12 min puolikypsäksi.


Valuta päärynäkuutioista liemi siivilän avulla. Mittaa kattilaan margariini, sokeri ja kerma. Kuumenna, kunnes rasva on täysin sulanut ja seos kiehahtaa. Nosta kattila syrjään ja sekoita joukkoon kookoshiutaleet.


Nosta piirakka uunista ja levitä päärynäkuutiot pohjan päälle. Levitä kuorrutus pinnalle. Jatka paistamista 12-13 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoile vanilijajäätelön kanssa.