Olen pitkään halunnut toteuttaa kattavan tapas-aterian ja tuparit antoivat hyvän syyn tapasillan rakenteluun. Tapaspöydästä löytyi:
patatas bravas
gazpachoa
tomaatti-vuohenjuustosalaattia
sitrusmarinoituja oliiveja
marinoituja herkkusieniä
marinoituja paprikoita
tomaattipestoa ja patonkia
paahdettuja manteleita
manchego-juustoa
hunajamelonia
mojito-juustokakkua
sangriaa
gazpachoa
tomaatti-vuohenjuustosalaattia
sitrusmarinoituja oliiveja
marinoituja herkkusieniä
marinoituja paprikoita
tomaattipestoa ja patonkia
paahdettuja manteleita
manchego-juustoa
hunajamelonia
mojito-juustokakkua
sangriaa
Erinomaisen sangrian resepti löytyi Herne nenässä -blogista. Alkoholiton, mutta vallan samanmakuinen versio tuli rypälemehusta, sitruunalimsasta ja hedelmistä.
SANGRIA
1 l sitruunalimonadia
1 l punaviiniä (kylmää)
sokeria
hedelmiä maun mukaan (esim. appelsiiniä, persikkaa, päärynää ja banaania tai vaikkapa mansikoita)
180 ml terästystä (konjakki, viski t. Martini)
Sekoita viini ja limsa keskenään booliastiaan. Lisää sokeria “heittämällä” lusikalla tai kauhalla (huomaat, että neste ”kuohuu”) ja sekoita samalla hyvin, jotta sokeri liukenee nesteen joukkoon. Kun neste ei enää kuohu sokeria lisätessäsi, älä lisää enempää. (Noin neljä ruokalusikallista.)
Paloittele hedelmät ja lisää ne nesteen sekaan. Lisää n. 180 ml (tai maun tai halutun vahvuuden mukaan) jotakin seuraavista: konjakkia, viskiä, valkoista t. punaista Martinia. - Huomaa, että liika alkoholimäärä voi pilata sangrían maun. Toisaalta liian vähäinen määrä voi jättää sangrían miedoksi ja mauttomaksikin. Laita jäähtymään jääkaappiin. (Jollei ole aikaa jäähdyttää, laita sekaan jääkuutioita.)
Vinkki! Laita sekaan jäädytettyjä appelsiinin viipaleita.

Samaisesta blogista löytyi myös ohje patas bravas con salsa brava. Potut olisivat saaneet olla vieläkin tulisempia, joten tabascoa vain reilusti.
PATATAS BRAVAS
½ kg perunoita
3 - 4 dl tomaattimurskaa (parempi tehdä itse ylikypsistä tomaateista)
½ - 1 rkl etikkaa
tabascoa (maun mukaan)
majoneesia (maun mukaan)
suolaa (maun mukaan)
oliiviöljyä paistamiseen
Kuori ja murskaa ylikypsät tomaatit (poista vihreä kanta ja sitä ympäröivät kovat osat).
Paista tomaattimurskaa jonkin aikaa paistinpannulla. Lisää etikka ja tabasco sekä halutessasi muita mausteita, esim. valkosipulia
Sekoita majoneesi tomaattikastikkeen kanssa TAI tarjoile se erillään. (Jokainen ruokailija voi tällöin itse sekoittaa kastikkeeseen haluamansa määrän majoneesia.) Jäähdytä kastike ennen tarjoilua huoneenlämpöiseksi. Kastikkeen voi tarjoilla myös lämpimänä tai jääkaappikylmänä, mutta ei mielellään ihan tulikuumana.
Pese, kuori ja kuutioi perunat. Paista perunat runsaassa oliiviöljyssä TAI keitä perunat ensin ja ruskista ne keittämisen jälkeen pannulla. (perunat voi tehdä myös uunissa paistamalla, laita tällöin oliiviöljyä perunoiden päälle.
Lisää halutessasi suolaa joko kastikkeeseen tai paistettujen perunoiden päälle.

GAZPACHO-SHOTIT
6 isoa kypsää tomaattia
1 punainen paprika
1 pieni punainen chili
1/2 kurkkua
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli (punasipuli)
1 rkl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
cayennepippuria
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria
(tilkka vettä)
Kuori ja pilko kurkku ja sipulit. Poista paprikasta ja chilistä siemenet ja pilko pienemmiksi. Lohko tomaatit, poista kanta. Laita kasvikset tehosekoittimeen, kaada joukkoon punaviinietikka ja öljy. Hienonna tasaiseksi. Ohenna keittoa tarvittaessa vedellä. Mausta cayennepippurilla, suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Anna olla pari tuntia jääkaapissa, jotta maut voimistuvat. Tarjoa keitto viileänä. Lisäkkeenä voi tarjota tomaatti- ja kurkkukuutioita, hienonnettua sipulia ja krutonkeja.
SITRUSMARINOIDUT OLIIVIT
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl limettimehua
1 rkl appelsiinimehua
1 tl chilijauhetta tai -hiutaleita
1 tl raastettua limetin kuorta
3 rkl tuoretta oreganoa
1 tl rouhittua mustapippuria
n. 400 g vihreitä oliiveja
Kuori ja hienonna valkosipulit. Sekoita ne öljyyn lime- ja appelsiinimehun kanssa. Mausta chilillä, limen kuorella, mustapippurilla ja oreganolla. Sekoita ja lisää oliivit marinaadiin. Anna maustua viileässä vähintään 4 tuntia (voi tehdä jo edellisenä päivänä).
PAAHDETUT MANTELIT
manteleita (myös esim. pekaanipähkinät sopivat joukkoon)
juoksevaa hunajaa
sitruunan kuorta raastettuna
sormisuolaa
Paahda (kuorettomia) manteleita paistinpannulla, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Nosta pannu pois liedeltä ja pursota manteleiden päälle juoksevaa hunajaa. Sirota merisuolaa ja raasta sitruunankuorta manteleiden päälle ja nosta jäähtymään levälleen leivinpaperin päälle.

TOMAATTIPESTO
2 valkosipulinkynttä
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 dl parmesaaniraastetta
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl tuoretta basilikaa
suolaa, pippuria
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa. Lisää viimeisenä oliiviöljy ohuena nauhana. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa paahdettujen leipien kanssa tai patongin päällä.

Kivoja marinoituja tapaksia/antipastoja löytyy kirjasta Suuri kasvisruoka keittokirja. Tälläerää pöytään pääsivät herkkusienet ja paprikat.
LIMETTI- JA CHILIMARINOIDUT HERKKUSIENET
250g herkkusieniä
1 tl chilihiutaleita
1 rkl raastettua limetinkuorta
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta korianterisilppua
1 tl fariinisokeria
2 rkl limettimehua
1/2 dl oliiviöljyä
Sivele nuoria herkkusieniä öljyllä ja paista kypsiksi kuumassa grillissä. Sekoita marinointiainekset. Kääntele sienet limetti- ja chiliseoksessa ja siirrä jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilua.
MARINOIDUT JA PAAHDETUT PAPRIKAT
1 suuri punainen paprika
1 suuri keltainen paprika
1 suuri vihreä paprika
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl tuoretta basilikasilppua
1/2 dl oliiviöljyä
Grillaa paprikan puolikkaita kunnes kuoreen muodostuu rakkuloita ja se tummuu. Peitä paprikat pyyhkeellä ja anna hieman jäähtyä ennen kuorimista. Leikkaa kuoritut paprikat paksuiksi suikaleiksi. Sekoita marinointiainekset ja lisää ne paprikasuikaleiden joukkoon. Peitä astia ja siirrä jääkaappiin 3 tunniksi. Ota huoneenlämpöön ennen ruokailua. Tarjoa leivän kanssa.

Mojito-juustokakun uusi tuleminen oli tällä erää varsin onnistunut. Tuolla taannoin kyseinen jälkiruoka jäi epäonnistuneiden kokeilujen listalle, mutta pastanjauhajien ystävällisellä avustuksella tämäkin jälkkäri löysi vihdoin oikean rakenteensa ja kyllä kannatti kokeilla uudestaan, herkkua oli. Muista siis: mahdollisimman rasvaiset tuotteet! ;) Ja myös lasiin tekeminen estää katastrofin vaikkei kakku hyytyisikään. Suosittelen kyllä hyydyttämistä yön yli parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
MOJITO-JUUSTOKAKKU
100 g digestive-keksejä
25 g pehmeää (sulatettua) voita
4 limeä
120 g muscovado-sokeria
4 rkl vaaleaa rommia
1 kunnon kourallinen mintunlehtiä
250 g rahkaa
100 g ranskankermaa
250 g mascarponea
Laita kattilaan sokeri ja 5 rkl vettä. Lämmitä, kunnes sokeri on täysin liuennut. Anna hautua pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää sitten raastettu kuori ja mehu kolmesta limestä, rommi ja mintunlehdet. Ota pois levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Valmista pohja murentamalla keksit yleiskoneessa. Lisää voi ja sekoita, esimerkiksi juurikin siinä yleiskoneessa. Painele pohja tasaiseksi, tiiviiksi kerrokseksi vuoan pohjalle tai suoraan yksittäisiksi annoksiksi esim. juomalasien pohjille.
Kun minttukeitos on jäähtynyt, siivilöi mintunlehdet pois. Purista kuitenkin maukas mehu niistä tarkoin talteen. Laita liemi suurehkoon kulhoon (jotta jää tilaa vatkata tarmokkaasti) ja kaada perään rahka, ranskankerma ja mascarpone. Vatkaa, kunnes seos on tasaista ja pehmeää.
Kaada minttuliemi-maitotuote -seos tasaiseksi kerrokseksi pohjan/pohjien päälle ja laita kakku/kakut jääkaappiin hyhmettymään vähintään tunniksi (mielellään yön yli). Halutessasi voit koristella kakun vielä ennen tarjoilua limenviipaleilla, mintunlehdillä ja muscovado-sokerimurusilla.