04 lokakuuta 2009

Marjoja ja omenia


Näköjään kuukauden verran on tämä syysjälkkäripostaus odottanut julkaisemista, mutta laitetaampa se nyt vaikka syksy alkaa kääntyä jo hiljalleen talveksi. Syksyllä tuli siis tehtyä jos jonkinmoisia piirakoita ja jälkkäreitä marjoista ja omenista, syksyn parhaista herkuista.

Pirkka-lehdestä, hyvää, helppoa ja jopa terveellistä etten sanoisi...

OMENAMARENKI

8 annosta

n. 1 kg omenoita (kotimaisia)
1 sitruunan raastettu kuori
2 1/2 rkl sitruunamehua
1 dl vettä
1/2 dl sokeria

marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Raasta sitruuna ja kuori. Kuumenna vesi ja sokeri laakeassa kannellisessa paistokasarissa, kunnes sokeri liukenee. Lisää sitruunamehu.

Poista omenoista siemenkota, kuori ja leikkaa omenat n. 1 1/2 sentin paksuisiksi lohkoiksi ja lisää suoraan liemeen. Kääntele liemessä tummumisen estämiseksi. Jatka näin omena kerrallaan.

Keitä lohkoja miedolla lämmöllä kannen alla usein käännellen n. 4 min. Lohkojen pitää olla pehmeitä, muttei saa hajota. Nosta lohkot reikäkauhalla (voideltuun) lasiseen piirakkavuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Jätä liemi pois ja sirottele sitruunankuoret omenoiden päälle.

Vatkaa valkuiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen joukkoon ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on sileää ja kiiltävää. Levitä marenki omenalohkojen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista uunin keskitasolla 4-5 min, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Tarjoa marenki haaleana jälkiruokana. Voit tarjota lisäksi vanilijakastiketta tai -jäätelöä.

Mikä kuva :)))


Seuraavaksi yksi lemppari puolukkapiirakoista, tämäkin taitaa olla jostain vanhasta Pirkka-lehdestä.

PUOLUKKA-KOOKOSPIIRAKKA

150 g margariinia tai voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl (20g) kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl limetin kuorta raastettuna
1/2 tl kardemummaa
1 dl maitoa
300 g (6 dl) puolukoita (pakaste)

muruseos:
50 g margariinia tai voita
n. 2 dl (80 g) kookoshiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria

Sulata rasva. Vaahdota munat ja sokeri, lisää hieman jäähtynyt rasva.

Sekoita vehnäjauhot, kookoshiutaleet, leivinjauhe, limen kuori ja kardemumma keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa varovasti sekoittaen.

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (30 cm) tai 5-6 pienempään vuokaan. Ripottele päälle puolukat.

Sulata rasva muruseosta varten ja lisää joukkoon muut aineet. Ripottele seos piirakan päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min (voi vaatia pidemmän ajan ettei pohja jää raa'aksi). Tarjoa sellaisenaan tai vanilijajäätelön kanssa.



MUSTIKKAPIIRAKKA

pohja:
150 g margariinia tai voita
3/4 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä

päälle:
1/2 l mustikoita
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja

muruseos:
25 g margariinia tai voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl vanilijasokeria

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet ja nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Painele tai kauli taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja pane jääkaappiin.

Yhdistä mustikat, sokeri ja perunajauhot ja ripottele pohjan päälle.

Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja levitä seos mustikoiden päälle. Paista piirakkaa uunin alatasossa 225 asteessa 25-30 min. Tarjoile vanilijakastikkeen tai -jäätelön kanssa.


Tähän piirakkaan taikina ei tulekkaan pohjalle vaan päälle. Syksyn herkulliset maut kiteytyy omenassa, marjoissa ja kookoksessa. Ohje on jostakin lehdestä, ei muistikuvaa.

OMENATARHURIN KOOKOS-MARJAPAISTOS

4 omenaa
2 rkl sitruunamehua
1 1/2 dl sokeria
1 pussi (250 g) pakastemarjasekoitusta
2 rkl vettä
1 vanilijatanko
2 rkl perunajauhoja

taikina:
150 g voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
5 rkl sokeria
1 dl kookoshiutaleita
1 dl maitoa

Kuori ja lohko omenat ja poista siemenkodat. Purista lohkoille sitruunamehu tummumisen estämiseksi. Nosta omenat kattilaan sokerin, marjasekoituksen, veden ja halkaistun vanilijatangon kanssa. Keitä seosta ilman kantta n. 5 min, jotta omenat hieman pehmenevät.

Nosta vanilijatanko pois, huuhtele ja nosta kuivumaan uudelleen käyttöä varten. Siivilöi joukkoon perunajauhot, niin seos hieman suurustuu.

Valmista monitoimikoneessa leikkuuterällä murumainen seos kuutioidusta rasvasta, jauhoista ja sokerista. Lisää joukkoon kookoshiutaleet ja maito ja sekoita ainekset nopeasti tasaiseksi.

Valuta omena-marjaseos voideltuun uunivuokaan ja nostele taikinasta kekoja seoksen päälle kahden lusikan avulla. Paista vuokaa 175 asteisessa uunissa n. 45 min. Tarjoa paistoksen kanssa vanilijakermaa tai -jäätelöä.



2 kommenttia:

  1. Jee minäkin löysin tänne! :) Nälkä tulee tätä lukiesssa :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! :) Mä olen kyllä vähän laiska blogin pitäjä, mutta pitää yrittää keräillä joitain reseptejä talteen.

    VastaaPoista