20 heinäkuuta 2009

Kasviksia uunissa ja grillissä

Kesä on ihanaa aikaa, kun kotimaiset kasvikset ovat hyviä ja halpoja. Niinpä yksinkertaisiin ja raikkaisiin kasviruokaresepteihin pitää tarttua heti kun eteen tulee. Kalevan ruokatorstaissa oli erittäin yksinkertaisen kuuloinen Tuoksuva paprika-fetavuoka, joka paljastui yllättävän makoisaksi kesäruuaksi. Itseasiassa tähän kun lisäisi vielä oliiveja (mikä varmasti sopii hyvin) niin tämähän on kuin lämmin kreikkalainen salaatti. ;)

TUOKSUVA PAPRIKA-FETAVUOKA eli LÄMMIN KREIKKALAINEN SALAATTI

3 paprikaa

1 kurkku

2-3 tomaattia

2 sipulia (kevätsipulia)

muutama valkosipulin kynsi

oliiviöljyä

pippuria

persiljaa

oreganoa

150 g fetaa (mieluiten öljymarinoitua)


Leikkaa paprikat lohkoiksi, poista kanta ja siemenet. Leikkaa kurkku ja tomaatit isoiksi kuutioiksi. Silppua sipulit ja hienonna valkosipulin kynnet. Sekoita ainekset ja kaada ne öljyllä voideltuun uunivuokaan. Mausta pippurilla ja silputuilla tuoreyrteillä. Lisää fetakuutiot. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 min.


Koska kesällä myös uudet grillausreseptit ovat kovassa huudossa niin kokeiluun pääsi nyt Pirkka-lehden munakoiso-hallouminyytit. Resptistä jäivät kyllä uupumaan niin pizzamausteet kuin tuoreet basilikanlehdetkin, mutta hyvää tuli silti. Munakoiso ja halloumi ovat varsin tuttua tavaraa grillissä ennestäänkin, mutta maukas yhdistelmä yhteen nyyttiin käärittynä.



MUNAKOISO-HALLOUMINYYTIT

12 kpl


2 (n. 600g) munakoisoa
4 valkosipulin kynttä
1 tl pizzamaustetta

mustapippuria

suolaa

1,5 dl oliiviöljyä

1 pkt halloumi-juustoa

2-3 tomaattia

tuoreita basilikanlehtiä

Leikkaa kumminkan munakoison keskiosasta 6 ohutta ja ehjää viipaletta pitkittäin (suolaa ja itketä vaikkei ohjeessa näin sanotakkaan, tämä poistaa kitkeryyttä munakoisoista). Sekoita hienonnetut valkosipulinkynnet, mausteet ja suola oliiviöljyn joukkoon.

Voitele viipaleet kummaltakin puolelta mausteoljyllä ja kuumenna uunissa leivinpaperin päällä 225 asteessa n. 5 min. (Tai kuten me tehtiin, grillaa munakoisot kypsiksi grillissä).

Viipailoi halloumijuusto poikittain 12 viipaleeseen ja viipaloi tomaatit. (Tässä vaiheessa grillasimme itse pikaisesti halloumeita, jotta nekin saivat mukavaa hiiligrillin makua ja toisaalta tällöin munakoisoviipaleita ei tarvitse pitää enää niin pitkään grillissä myöhemmin). Aseta munakoisoviipaleen paksumpaan päähän juustoviipale poikittain. Pane juuston päälle tomaattiviipale ja iso basilikanlehti. Käännä munakoisoviipaleen toinen pää täytteen yli ja kiinnitä päät liotetuilla coctailtikuilla.

Pariloi nyyttejä grillipannulla, muurinpohjapannulla tai grilliritilällä molemmin puolin, kunnes munakoiso saa hieman väriä ja juusto lämpenee ja pehmenee (Jos halloumi ja munakoisot ovat käyneet jo kertaalleen grillissä niin riittää, että lämmittää niitä enää hetken vain toiselta puolen).

Munakoisojen kaveriksi kelpaa ikisuosikki aurajuustotäytteiset herkkusienet ja ehkä vähän raikasta salaattia rinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti