08 helmikuuta 2010

Marraskuiset coctailjuhlat

Tätä blogia tulee päiviteltyä vähän harvakseltaan ja niinpä marraskuisten kolmekymppisten menukin meinasi jäädä unholaan. Bileiden teema oli kuten yllä näkyy, pikkumustat coctailbileet ja tämähän näkyi luonnollisesti myös tarjoiltavissa coctailpaloissa. Tarjolla oli:

tapenade-leipiä
merileväkaviaaria ja paahtoleipää
marinoituja mustia oliiveja ja mozzarellapalloja
vuohenjuustotäytteisiä munakoisoja
lakritsikinuskileivoksia
lakua

ja erilaisia coctaileja

Oliivit marinoin ihan vain oliiviöljyllä, sitruunamehulla, sitruunan ja appelsiinin kuoriraasteella sekä persilijalla.


TAPENADE

100 g mustia oliiveja
2 rkl kapriksia
3 sardiinifilettä
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
2 rkl tuoretta basilikaa
mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä

Laita kaikki aineet oliiviöljyä lukuunottamatta monitoimikoneeseen ja hienonna.
Lisää öljy tipoittain koneen käydessä.


MERILEVÄKAVIAARIA PAAHTOLEIVILLÄ

1 prk Caviart-merileväkaviaaria
1 makea sipuli
1 lime (kuori ja mehu)
täysjyväpaahtoleipää (n. 10 siivua)
(rasvaa)

Pese ja raasta limen kuori ja purista mehu. Hienonna sipuli. Sekoita kaviaarin joukkoon limen kuoret ja mehu sekä sipuli. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Paahda paahtoleivät ja leikkaa niistä sopivia suupaloja esim. pyöreällä muotilla. Halutessasi voitele paahtoleivät rasvalla. Laita kaviaaria paahtoleipäpaloille ja tarjoile.



Lakritsikinuskileivokset olivat Kinuskikissan blogista, tosin ilman halloweenikoristeita. Kinuskikissan blogissa on hienot yksityiskohtaiset ohjeet näihin, mutta laitetaan vielä tähänkin.

LAKRITSIKINUSKILEIVOKSET

1 pellillinen

Pohja:
300 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 pientä/keskikokoista tai 3 isoa munaa
6 dl vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
Vinkki: lisää taikinaan lopuksi pussillinen Fazerin Tyrkisk Peber -murskaa -> saat pohjaan vahvemman salmiakin maun.

Lakritsikinuski-kuorrutus:
13 Kick-patukkaa (tai 250 g eli 57 kpl Kick-karkkeja)
2 dl kermaa (kuohu- tai (laktoositon) vispikerma)

Koristeet:
sokerihelmiä


Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 40 x 40 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min.

Pilko lakritsit kattilaan ja mittaa joukkoon kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä, kunnes karkit ovat sulaneet kerman joukkoon ja jatka tämän jälkeen vielä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja sekoittele hetki. Kaada sitten pohjan päälle. Tasoita leveällä lastalla tai palettiveitsellä. Leikkaa annospaloiksi kuorrutteen jäähdyttyä. Kuorrute jähmettyy vasta jääkaapissa, joten voit siirtää halutessasi pellin kylmään ennen leikkaamista.



COSMOPOLITAN

1,5 cl Triple Sec
1 cl limemehua (makeutettua)
3 cl karpalomehua
2,5 cl vodkaa

Laita ravistimeen jäitä. Kaada ainekset päälle ja ravista. Siivilöi juoma lasiin ja koristele limesiivulla.